Perinteistä irlantilaista kansanmusiikkia
Kilta on neljän lahjakkaan muusikon hiljattain muodostama yhtye. Kaikilla yhtyeen jäsenillä on erilainen musiikillinen koulutustausta (Sibelius-akatemia, erinäiset musiikkiopistot ympäri Suomen, yksityisopettajat...) mutta kaikille soittajille on yhteistä mielenkiinto eri kelttialueiden musiikkiin. Yhtye soittaa pääasiallisesti irlantilaista kansanmusiikkia, Mutta sekaan mahtuu myös joitain kappaleita Ranskan ja Espanjan kelttiläistä kansanmusiikkia. Monessa kappaleessa on vahva suomalaisen kansanmusiikin vivahde, ja yhtyeen soittoa onkin joskus luonnehdittu "suomalaiseksi irkkumusiikiksi"..
Yhtyeen jäsenten soittotaitoa pidetään erittäin korkeana jopa irlantilaisten muusikoiden keskuudessa,.ja osa bändistä onkin kiertänyt Irlannissa keikoilla ja jameissa. Soitosta kuultaa läpi soittajien vuosien omistautuminen kansanmusiikille, ja nuoresta iästään huolimatta Kilta onkin jo saanut suosiota sekä Suomessa että ulkomailla.
Kilta esiintyy Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 2006!
Uutinen ei suinkaan ole uutisankka, vaan täyttä totta. Killan näet tulevana kesänä Kaustisella ainakin lauantaina 15.7. klo 23 Café Mondossa, mutta muitakin esiintymisiä saattaa tulla vastaan.
Kannattaa katsoa myös perjantaina 14.7. klo 15 Areenalla Tony O'Connell (concertina) ja Andy Morrow (viulu) !